Sameakin kivi kiiltäväksi hiotaan

 

Elämästä ei tekeminen lopu ja aina voi panna asiat parempaan kuntoon. Sitten taas kuluu ja rapistuu, että voi taas laittaa uudestaan sileäksi ja siroksi. Meikkaaminen ja itsensä laittaminen on kuin jatkuva universumin mystinen tanssi ja liike. Jokainen kierros planeettojen ympäri on aina hieman erilainen. Jokainen huulipunan veto ja laitettu silmänripsi on aina erilainen, mutta silti yhtenäiset teemat ja sidokset ulkomaailmaan tuottaa häkellyttävän vaikutelman jatkumon ja pysyväisyyden olemassaolosta.

Eipä timanttejakaan ja muita jalokiviä hiomatta synny. Vaikka maan uumenissa itää ja kasvaa sinistä, punaista, keltaista ja jos jonkin väristä kivihippua, kysyy niistä jokainen jonkin verran laittamista ja huolenpitoa. Sitten on koreana kun pinta kiiltää ja sisältä hohtaa maailman värit ja kuviot. Ihminenkin syntyy ahtaista koloista ja sokkeloista, joista ei heti arvaisi että elämähän sieltä tulee. Ja kaunista onkin, yksi toisensa perään.

Paksut huulet ja tuuhea tukka, reilut ja syvämietteiset silmät ja toinen toistansa ihmeellisempi nenä ja korvat. Niistä muodostuu ihmisen karheakin kivi jota sitten on hyvä hiota ja laittaa. Suuri osa meikkaamista tapahtuu tekojen ja sanojen kautta, vain pieni ja hetkellinen osa on tavallista huulipunan sivelemistä ja puuterin sutimista poskipäihin ja kaulalle. Punan voi vetää huulille kuka vaan, mutta sanopa se sitten, että mikä on hyvä sävy ja miten paljon laitetaan.