Näin onnistut meikkaamisessa

Meikkaaminen on hauska ja melko helppo tapa leikitellä omalla tyylillä ja piristää itseään. Meikki voi tilanteen mukaan olla täysin huomaamaton ja vain vähäinen ehostus, tai suuri muutos, jonka avulla ulkonäkö muuttuu aivan toisenlaiseksi. Meikillä voi korostaa parhaita puoliaan ja häivyttää niitä, joista ei ole niin innostunut. Meikkaamiseen pätee sama sääntö kuin moneen muuhunkin toimintaan: harjoittelu tekee mestariksi. Mikäli tahdot oppia meikkaamaan hyvin, kannattaa noudattaa ainakin muutamaa alla olevaa vinkkiä ja etsiä omaa tyyliään niiden avulla.

Meikkaaminen voi olla yksinkertaista

Jopa täysin ammattilaisten meikkijälki on usein melko yksinkertaista. Hyvään lopputulokseen ei tarvita kymmeniä erilaisia tuotteita ja työvaiheita, vaan muutama luottotuote ja hallitut meikkiniksit riittävät mainiosti. Paitsi rahaa, pitäytyminen vähemmässä tuotemäärässä säästää aikaa ja vaivaa. Ympäristökin kiittää. Muutamalla tuotteella saa loihdittua myös näyttäviä lopputuloksia.

Onnistuneen meikin pohjana on hyvä iho, joten sen hoitoon kannattaa panostaa. Ihoa on mahdollista helliä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Kun juot tarpeeksi vettä, nukut kylliksi, vältät liikaa suolaa ja huolehdit kosteutuksesta, ihosi kiittää. Hyväkuntoiselle iholle on helpompi tehdä meikki kuin huonokuntoiselle, mutta meikattavan ihon ei luonnollisestikaan tarvitse olla täydellinen.

Kun meikkausrutiineita yksinkertaistetaan, kannattaa muistaa, että ohut meikkipohja on usein parempi kuin raskas. Se takaa luonnollisen lopputuloksen eikä näytä kuin ihon päälle liimatulta kuorelta. Myös liika puuteri näyttää epäluonnolliselta, joten sitä kannattaa käyttää mieluummin maltilla kuin runsaalla kädellä. Valitse värisävyt silmiin ja huuliin huolella, jotta ne sopivat omiin sävyihisi. Muista kuitenkin, että yhdelle ihmiselle voivat sopia hyvinkin erilaiset sävyt, eli yhteen ja samaan ei kannata liiaksi takertua. Hyvin muotoillut ja ojennuksessa olevat kulmakarvat kruunaavat meikin kuin meikin ja antavat ryhtiä kasvoille. Kulmakarvojen oikeaoppista muotoilua ei suotta sanota halvimmaksi mahdolliseksi kasvojenkohotukseksi.

Meikkaa rauhassa ja hyvässä paikassa

Parhaimmat ja huolellisimminkaan valitut meikkituotteet eivät hyödytä, jos meikki tehdään hutaisten ja huonoissa olosuhteissa. Laadukkaat kylpyhuoneratkaisut löytyy Rörfokus -nimisestä verkkokaupasta. Verkkokauppa tarjoaa moneen makuun ja tarpeeseen sopivia kylpyhuoneratkaisuja, kuten laadukkaita peilejä, jolloin myös kaunistautuminen saa ansaitsemansa puitteet. Kun peili on sopivan kokoinen ja oikein asetettu, meikkaaminen on helppoa. Ylellinen tai käytännöllinen kylpyhuone hanoineen viimeistelee kokemuksen. Illalla taas on ihanaa rentoutua pitkässä suihkussa tai vaikkapa porealtaassa – nämäkin tarjoaa Rörfokus. Rörfokus on erikoistunut toimiviin kokonaisratkaisuihin ja viimeisen päälle mietittyihin yksityiskohtiin. Laaja valikoima on nettimyymälässä helposti tutustuttavissa ja vertailtavissa.

Meikatessa ja muussa kaunistautumisessa kannattaa aina muistaa varmistaa itseltään, että tekee kaiken itsensä vuoksi ja omaksi ilokseen. Mikäli meikkaamiseen suhtautuu vastentahtoisesti ja huomaa meikkaavansa vain muita miellyttääkseen, kannattaa pysähtyä pohtimaan omia motiiveitaan tarkemmin. Koska kaikkia ei voi koskaan miellyttää, kannattaa keskittyä miellyttämään häntä, joka on kaikkein tärkein, eli omaa itseään. Sen takia juuri se meikkityyli on paras, joka tuntuu itsestä kaikkein parhaalta.

forma